tiistai 6. joulukuuta 2016

Kielletty hedelmä


Olen elämäni ensimmäisessä avoimessa parisuhteessa joka ehti hetken aikaa olla myös polyamorinen suhde kun poikaystäväni seurusteli toisenkin ihmisen kanssa. Idealistinen ajatukseni polyamoriasta on joutunut viimeisen kuukauden aikana todella koville ja olen kyseenalaistanut koko suhdemuodon sopivuuden itselleni.

Polyamorinen suhde ei käytönnössä ainakaan nykytilanteessa onnistunut. Syitä siihen on mm. se että suhteemme on hyvin tuore ja vaatii vielä rakentamista ja vahvistamista. Uusi suhde tuli kuvioihin liian aikaisessa vaiheessa ja eteni liian nopeasti. Merkittävä osa ongelmista tuli kuitenkin siitä, että poikaystäväni uusi kumppani ei koskaan halunnut polyamorista suhdetta, mutta myöntyi siihen ja yritti pärjätä tilanteessa kontrolloimalla meidän suhdetta.

Tästä syystä ainut kokemukseni polyamorisesta suhteesta on valitettavasti todella paska. En tiedä millaista olisi jos kaikki todella pelaisivat yhteen ja olisivat aidosti onnellisia kumppaninsa toisesta parisuhteesta. Ajankäytön kanssa tulisi kuitenkin joka tapauksessa säätöä ja sovittelua. Kokemukseni perusteella se tuo suhteeseen paljon käytännön ongelmanratkaisua ja jotain teknistä hinkkausta joka haittaa kokonaisvaltaista läsäoloa suhteessa. Itse en pitänyt siitä, että kaikki tapaamiset piti sopia etukäteen ja spontaaniudelle jäi hyvin vähän tilaa. Me emme ainakaan ehtineet löytää mitään muuta tapaa ajankäytön hallinnalle. Minulle olikin lopulta helpotus, että tämä uusi suhde päättyi yhtä nopeasti kun alkoikin. Ja se että tunnen helpotusta, kertoo siitä että jotain todellakin oli perseellään.

Avoin suhde on minulle kuitenkin arvovalinta. Valinta olla omistamatta toista ihmistä. Valinta olla rajaamatta niitä vaihtoehtoja joita hänellä on käytössään oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa tavoitteluun. On arvovalinta, että onnen löytyminen muista seksuaalisista ja romanttisista suhteista ei ole väärin. Tämä on perimmäinen syyni olla avoimessa suhteessa.


Olemme yhdessä selvinneet kaikesta draamasta ja meistä on tullut tiimi. Ihan helvetin hyvä tiimi! Olemme monissa asioissa toistemme vastakohdat, mutta meillä on samat arvot ja käsityksemme parisuhteesta ovat yhteneväiset. Tästä syystä vedämme toisiamme puoleemme magneetin lailla. Välillämme on kiinnostavaa kitkaa, mutta pelaamme samassa joukkueessa.

Olemme käyneet giganttisen määrän keskusteluja tullaksemme tähän tilanteeseen. Olemme kulkeneet kivikkoisen tien siihen, että voimme vihdoin maata sylikkäin aivan kaikessa rauhassa. Siihen, että minä saatan purskahtaa itkuun hänen kainalossaan koska olen niin onnellinen. Siihen, että kun hän nukkuu vieressäni, minun tulee häntä ikävä.

Päätimme rauhoittaa suhteemme hetkeksi flirttailemalla monogamian kanssa. Monogamia on arvojemme vastaista, mutta kieletty hedelmä maistuukin makeimmalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti