Kriisipäiväkirja

Päivä 1

Korttitalo romahtaa. Parisuhteeni muuttuu hetkessä lapselliseksi, epäjohdonmukaiseksi sotkuksi. En tiedä onko minut jätetty vai onko minua petetty. Vai molempia. Hän on aivan yhtäkkiä aloittanut uuden suhteen, jossa minä en sovi kuvioon. Luulen, että hän on seonnut. Olen paniikissa. Huudan ja syyllistän. Sattuu aivan helvetisti.

Meidän suhteen tilanne jää epäselväksi. Jään järkyttävään ahdistuksen valtaan ja valvon koko yön.

Päivä 2

Kahden tunnin yöunilla kymmenen tunnin työpäivä.  Olen kai shokissa koko päivän. Mikäli en olisi puhunut tilanteestani niin monelle ihmiselle, en ehkä muistaisi koko päivästä mitään. En muistaisi niitä tunteita. Sitä periksiantamatonta kipua, surua ja ahdistusta. Minua ei ole koskaan loukattu näin pahasti.

Päivä 3

Nukun yöllä jopa kuusi tuntia, herään aivan liian aikaisin aamulla. Herätessäni olen vihainen.

Pohdin tilannetta koko päivän enkä vieläkään tajua mitä helvetin järkeä missään on. Näemme uudelleen keskustellaksemme tilanteesta. Hän on minulle aivan helvetin monta selitystä velkaa.

Alamme keskustella. Liu'umme vaivattomasti keskusteluun, joka kestää läpi yön, ehkä 10 tuntia. Välillemme aukeaa maagiselta tuntuva keskusteluyhteys. Ruodimme suhteemme ja siihen liittyvät kokemukset, näkemykset ja tunteet kirurgin veitsellä. En ole koskaan ollut yhtä avoimessa, raadollisen rehellisessä, rakentavassa, kunnioittavassa ja rohkeassa keskustelussa.

Miten tämä yhteys ei ole auennut aikaisemmin? Miten emme ole aikaisemmin kohdanneet tällä tasolla? Esiin nousi monta keskustelua jotka olisimme aivan hyvin voineet käydä aikaisemmin, jotka olis pitänyt käydä, mutta emme osanneet. Tuli ilmi kipeitä asioita, asioita jotka eivät ole yksiselitteisiä. Puhuimme omista toimintatavoistamme, peloistamme ja niiden vaikutuksesta suhteeseen. Siitä mitä ei osattu tehdä oikein ja siitä miltä se tuntuu. Päästiin todella syvälle siihen mikä meni pieleen. Opin paljon hänestä ja itsestäni. Ymmärrämme miten erilaisia olemme.

Nukahdan välillä hänen kainaloonsa. Se tuntuu väärältä, mutta ihanalta.

Tulkitsen tilannetta niin, että olemme eronneet ystävinä. Minulla on kummallisella tavalla hyvä olo.

Päivä 4

Yhdeksän tunnin työpäivä valvotun yön jälkeen. Tunteet vaihtelevat, surun, ahdistuksen, helpotuksen ja hämmennyksen välillä. Pari päivää sitten tämä oli elämäni huonoiten hoidettu ihmissuhde. Nyt tilanne on täysin päinvastainen. Ruokahaluni alkaa palautua. Tunnen päivän aikana usein hyvää oloa. Asiat tuntuvat ratkenneen.

Päivä 5

Vapaapäivä. Herään aamulla pahaan oloon. Tunteet vaihtelevat ikävän, epätoivon ja helpotuksen välillä, mutta hyviä tunteita ja rakentavia ajatuksia pyörii päässä voittopuolisesti. Hymyilen välillä.

Olen oppinut keskustelemaan vaikeista asioita, keskustelemaan tunteista. Tämän voin viedä mukanani tästä kaikesta paskasta.

Päivä 6

Nukun vihdoin kunnon yöunet. Ymmärrän itsekin millä tavalla oman pelkoreaktoni vuoksi olen toiminut väärin aiemmassa suhteessani. Tiesin kyllä eron jälkeen toimineeni väärin, mutta en täysin ymmärtänyt miten ja miksi. Uudessa suhteessani pyrin tekemään asiat oikein ja tiedostamaan oman pelkoni vaikutukset. Ja onnistuinkin siinä. Taputan itseäni selkään. Harmi, että luottamustani käytettiin hyväksi, mutta ainakaan en enää itse olen ihminen joka toimii niin. Itseni kanssa minun tulee kuitenkin ensisijaisesti elää.

Tämä menetetty suhde oli monella tapaa sellainen millaista etsinkin. Mutta nyt osaan määritellä tarkemmin omat tarpeeni ja oman tapani ja kykyni olla suhteessa.

Päivä 7

Saan muistutuksen siitä, että muillakin ihmisillä on hämmentäviä ihmissuhdesotkuja. Järjetön tilanteeni alkaa tuntua ihan tavalliselta elämältä. Minua alkaa kuitenkin vaivata se että emme ole saaneet tarkkaa päätöstä siitä millä tavalla suhteemme jatkuu. Se raastaa minua sisältä. Kuinka voikaan suhde mennä näin täydellisen pieleen.

Olen saanut syviä haavoja, mutta mitään ei ole mennyt rikki. Tiedän selviäväni tästä. Pohdin paljon itseäni ja elämääni.

Haluan vittu ratkaisun tähän tilanteeseen.

Päivä 8

En jaksa olla enää rikki. En jaksa. En halua. Kävi miten kävi, on pakko kääntää uusi sivu. Sen minä voin tehdä vaikka emme ole vielä käsitelleen tilannetta loppuun. Suuntaan energiani tulevaan.

Päivä 9

Menen töihin ja odotan pystyväni tarttumaan toimeen uudella energialla. Niin ei käy. Olen väsynyt. Lopulta mieleni romahtaa. Kaikki vähäinenkin vastuunkanto aiheuttaa suunnatonta ahdistusta. Kun minulta kysytään jotain, alan itkeä. Olen ollut töissä jaksamisen äärirajoilla koko syksyn, mutta en ole pitänyt sitä vakavana. Palikat olisivat silti kaatuneet vähemmästäkin. Olen ahdistunut ja täysin voimaton. Soita itkuisen puhelun työterveyteen.

Päivä 10

Menen aamulla työterveyshoitajalle. Itken siellä. Hän kirjoittaa minulle kolme päivää sairauslomaa ja varaa ajan psykologille. Makaan sängyssä koko päivän. En jaksa mitään. En edes halua jaksaa. En ole koskaan ollut näin voimaton ja kyvytön.

Päivä 11

Nukun pitkät yönut ja minulla on hyvä olo. Menen työterveyspsykologille ja lähden sieltä mukanani oivallus terveestä itsekkyydestä. Itseni suojelemisesta.

Tapaan hänet illalla, olen aika varma, että menen hänen kotiinsa nyt viimeistä kertaa. Haluan kuitenkin kääntää sivun perusteellisesti. Tehdä selkeän päätöksen. Keskustelumme lähteekin yllättävään suuntaan. Meidän suhteemme ei kummankaan mielestä päättynyt suhteen sisäisistä syistä, vaan ulkoisista. Tilanne on ilmeisen epäreilu kaikkien osapuolten kannalta. Mutta minä en aio enää kannatella ja ratkoa itseäni isompia asioita.

Hän sanoo välillä ikävöivänsä minua. Meidän välillä on helvetisti lämpöä ja sähköä. Tilanne on jotenkin sairas.

Jokin asia tuntuu pitävän meitä toistemme lähellä. En oikein tiedä mikä se on.

Päivä 12

Saan tekstiviestin, joka vihjaa siihen, että voisimme jatkaa suhdettamme. Ainut ongelma on se, että kaikki tuntuu olevan raunioina. Ja nämä muutokset tulevat niin helvetin nopeasti, että en pysy perässä.

Päivä 13

Hän sanoo ettei halunnut erota, mutta luuli että hänen on pakko. Enää ei ole pakko.

Kyllä minä haluan hänet elämääni, mutta pelkään monia asioita. Luottamus on rikottu kokonaan. Mutta tämän kaiken jälkeen me vihdoin tunnemme toisemme ja meillä on syvä yhteys. Mikään ei ole entisellään, ei hyvässä eikä pahassa.

Meillä on ihan helvetisti työtä tehtävänä, jos aiomme nostaa tämän suhteen ojasta. Hän toteaa sellaisen työn tekevän elämästä mielekästä. Nyt tiedämme, että kommunikoimme niin eri tavoilla, että meidän on pakko puhua kaikki auki. Mitään oletuksia ei ole varaa tehdä. On pakko kertoa. On pakko kysyä.

Hän on ihminen, joka tarjoaa minulle tarvitsemaani vastavoimaa. Koska en pysty lähtemään suhteesta, haluan aloittaa sen alusta. Hän sanoo rakastavansa minua. En ole varma uskonko sitä, mutta otan sen vakavasti.

Ja se asia, joka vetää meitä toisiamme kohti... Nyt ymmärrän mikä se on. Tunteet.